Lasten ja nuorten tunnetaidot

Tunnetaitoja ei ole meissä valmiina. Ne täytyy opetella harjoittelulla, kuten mikä tahansa muukin taito. Aikuinen voi tukea lasta tunnetaitojen opettelussa.

Tunnetaitoihin kuuluu

Tunteiden tunnistaminen on niiden ymmärtämisen ja säätelemisen vuoksi ensiarvoisen tärkeää. Lapsi/nuori oppii ohjauksessa lisäksi tunnesanoja, jolloin hän kykenee ilmaisemaan itseään selkeämmin ja rakentavammin. Kun lapsi oppii tunnekehoyhteyden, kykenee hän myös paremmin säätelemään tunnekuohujaan.

Tunne syntyy aina tarpeesta. Opettelemme tunnistamaan mistä mahdollisista tarpeista kyseinen tunne kumpuaa ja miten voimme ratkaista asian niin, että tarve tyydyttyy.


Tunnetaitojen kehittyminen

Tunnetaitojen kehittyminen tukee lapsen/nuoren itsetuntoa ja auttaa pärjäämään kaverisuhteissa. Arki kotona on myös sujuvampaa lisääntyneen tunnekehoyhteyden myötä. Oman itsen ymmärtäminen vapauttaa myös energiaa oppimiseen päiväkodissa ja koulussa. Tunnetaidot tukevat myös lapsen psyykkistä ja fyysistä terveyttä.

Tunnejäävuori, Tunne & Taida, Suomen Tunnetaitokoulutus


Menetelmiä on monia

  • mielikuvitus ja sadut
  • hengitys ja kehonkuuntelu
  • kehollisuus ja liikkeellisyys 
  • luova tunnetyöskentely kuten maalaus- ja savitehtävät
  • satuhieronta ja myönteinen kosketus
  • pohdintatehtävät ja keskustelut  
  • draamat

Tunnetaito-ohjaajana pyrin antamaan lapselle kokemuksellista tietoa ja elämäntaitoja tunteista ja niiden kanssa toimimisesta. 

Rohkaisen lasta ja nuorta tunnistamaan ja huomaamaan miten tunteet vaikuttavat meihin ja että kaikki tunteet ovat sallittuja ja luonnollisia, mutta kaikki käytös ei. 

Harjoittelemme miten tunteiden kanssa voi toimia rakentavasti säilyttäen kunnioitus itseä ja toisia ihmisiä kohtaan.    

 -Marianne

                                                                             




Kenelle?

  • kouluille 
  • päiväkodeille
  • yhdistyksille
  • seuroille
  • huoltajien suorat yhteydenotot 
    -> toisinaan yksilöohjaus toimii lapselle/nuorelle paremmin kuin ryhmä




Olisiko teidän päiväkodilla/koululla tarvetta panostaa lasten ja nuorten tunnetaitoihin?
Onko kotona arjessa haasteita
lapsen/nuoren kanssa?


Voin tarjota ohjausta, aikaa ja työkaluja lapselle/nuorelle hänen omassa tunnemailmassaan. 

Ota rohkeasti yhteyttä,

niin katsotaan millaisia tarpeita teillä on ja vastataan niihin.


Tunnetaitoja opitaan vuorovaikutuksessa, jolloin aikuinen voi tukea niiden harjaantumisessa erilaisilla harjoituksilla.